Muutamia ylimääräisiä kilometrejä myöhemmin saavuimme Echucan viljelysparatiisiin, tai näin ainakin luulimme, kunnes huomasimme cracknistien olevan jo lähempänä helvetin portteja. Kaiken kaaoksen keskeltä löysimme kuitenkin yllättävän organisoidun työleirin, joten päätimme pysähtyä katsomaan, kuinka nopeasti raa'at vihreät tomaatit päätyvät uniimme. Valitettavasti saimme kuitenkin pian huomata, ettei tehdashallin siivous riittänyt siivittämään kohti vakaata vaurautta, tomaattikauden hapuilevasta startista johtuen. Vaikka Pirkko jännästi nauttikin elämänsä ekasta ihan oikeasta paskaduunista, kivasta ja privaatista leiripaikasta jokisuistossa sekä ei niinkään ekoista turkkilaisista faneista, päätimme viikon ihmettelyn jälkeen jatkaa matkaa ja kokeilla onneamme jossain Adelaiden hoodeilla. Toki on myönnettävä, että seurueemme heikohkosta suunnittelukyvystä ja kommunikaatiokatkoksista johtuen, tämä tuli Pirkolle jokseenkin yllätyksenä. Viimeinen 15,5h duunipäivä päätettiin peseytymiseen kosteuspyyhkeillä sekä maukkaaseen chili con carneen nautittuna puulastalla suoraan kattilasta, ja näin olimme jälleen valmiita tien päälle.
Lovejoyn siivittämänä matkasimme läpi autioiden seutujen, tällä kertaa ilman perässä hännystelleitä maastopaloja. Ensimmäinen stoppi oli edessä nopeammin kuin odotettua, sillä maantieteellinen hahmotuksemme ei aivan riittänyt luomaan ymmärrystä siitä, kuinka lähellä New South Walesia olimmekaan. Pirkon viimeiset luottokorttivarat kulutettiin auton uudelleen rekisteröimiseen sekä pakollisiin vakuutuksiin, jonka johdosta masentuneet reissaajat päättivät venyttää taukoa pystyttämällä gourmet keittiönsä toviksi Deniliquinin semisti idylliseen puistomiljööseen. Parin päivän haahuilun jälkeen saavuimme lopulta Adelaideen, jossa toivottavasti natsaa paremmin, luultavasti ei. Katsotaan miten käy, oli miten oli; tiet ovat aina avoinna.
Highlightit: Kylmä kokis helteessä, tahaton vilautus turvakameroille, teltanpysytystalkoot kera Chaquito & the Quedo Brassin, tanssiva nudistileiri, Suomen kesäpäivä, tie ihmemaa Oziin & Louis Armstrong, valtatien auringonlasku ja invakeinu.
lauantai 19. tammikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Kasataan kakkaa
Kun suunnitelmana on tehdä suunnitelma ja kerätä kakka kasaan, matkan ensimmäinen stoppi on luonnollisesti 50m ulko-ovelta ilmansuuntaan josta en tiedä. Tien laitaan siis ja Google maps auki; tässä kohtaa on korkea aika päättää mihin suuntaan ollaan menossa. Koska aikaansaamattomat saivat välttämättömät valmistelut aikaiseksi vasta lähtöpäivänä, ei aikaa matkustamiselle juuri jäänyt. Myöhäinen iltapäivästartti mahdollisti nopean paon sekä vammaiset hyvästit ja tarjosi vastineeksi myöskin jo usein tutuksi tulleen vapauden synnyttämän euforian.
Ensimmäisen päivän kilometrit jäivät fiilistelijöiltä alle 200 ja tästäkin huolimatta leiripaikkaa etsittiin pimeällä. Ei siis ihme, että Errol Bayn hahmottaminen jäi vajavaiseksi ja väsyneet retkeilijät tyytyivät kaatamaan penkkinsä, avaamaan makuupussinsa ja sulkemaan silmänsä turvallisen Mazdan lämpimässä huomassa. Aamun valjetessa edessä aukeni luonnollisesti lääniä, mihin olisi pystyttänyt teltan jos toisenkin. Venelaiturin seesteiset tunnelmat olisivat saaneet retkueen jämähtämään toviksi jos toiseksikin, ellei malttamaton Teuvo olisi vaatinut palaamaan tien päälle.
Riittävästi etäisyyttä suurkaupungin sykkeestä ja Australia alkoi tarjota parhaita palojaan. Matkaa jatkettiin rannikon pääteitä kohti Melbournea, mutta tästäkin huolimatta maisemat tyydyttivät niin kuskia kuin pelkääjää. Toki sivuteitäkin koluttiin, mutta useimmiten päädyttiin johonkin aivan muualle kuin mihin tienviitat olisivat antaneet ymmärtää. Tovi taidettiin ajella myös takaisin pohjoiseen, mutta mitäpä tuosta, sillä kiire on tässä kohtaa tuntematon konsepti. Aikaa jäi siis myös haahuiluun ja niiden hankintojen tekemiseen, jotka piti hoitaa jo hieman aiemmin. Keskeisinä hankintoina mm. kartta ja c-kasetit, jotka tarjosivat sitä parasta eli Whitneytä ja kasaria.
Käytännön syistä päätimme viettää seuraavan yömme osavaltioiden rajoilla Edenissä. Koska autioita ja ilmaisia majapaikkoja on paikoitellen vaikea löytää, päädyimme pystyttämään leirimme näköalapaikan nurmikoille. En tiedä oliko se se omena vai etupiha, mutta aamulla lensimme ulos kuin leppäkeihäät. Onneksi muutaman metrin ajo tarjosi mahdollisuuden aamu-unien jatkamiseen aurinkoisissa rantamaisemissa.
Kaikesta epäjärjestäytymisestä huolimatta saimme kuitenkin jotain aikaiseksikin. Vaikkakin jo auton rekisteröiminen uudelle omistajalle Sydneyssä oli vaivalloisen paperisotkun takana, oli tämä vasta alkusoittoa. Uudelleen rekisteröimisen häämöttäessä lähitulevaisuudessa, oli matkailijoiden syytä hoitaa vakuutukset ja katsastukset ynnä muut hässäkät kuntoon ennen New South Walesista poistumista. Vakuutukset tosin pyörivät sellaisissa hintaluokissa, että päätimme luottaa tulevaan, mutta katsastus hoitui onnellisesti edullisesti paikalliseen yliolkaiseen tyyliin; läpi siis mentiin ja heittämällä. Saatiinpa aikaiseksi myös soitella parille farmille ja kaikkien yllätykseksi työllistyminen osoittautui varsin vaivattomaksi.
Jos aussit ovat jossain onnistuneet, niin ylilyönneissä suhteessa liikennemerkkeihin, näköalapaikkoihin ja luonnonpuistoihin. Se mikä on muille irrelevanttia, ei näköjään näille ole. Toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos - taktiikalla kykenimme kuitenkin edistämään matkantekoa ainakin hieman, päätyen jo lopulta Victoriaan Cann joen hoodeille. Hieman tutkimusmatkailua läpi jo kertaalleen palaneiden metsien ja retkikunta onnistui löytämään askeettisen, mutta lupaavan majapaikan keskeltä ei mitään. Löysimme myös monta uutta ystävää, mm. Keijo Kärpäsen sekä Pekka Paarman. Kaikesta paranoiasta huolimatta Pirkko oli aamulla edelleen yhtenä kappaleena, kuten kaverikin, eikä loput metsästäkään ollut palanut otollisista olosuhteista huolimatta. Kengurukin selvisi hengissä säikähdyksestä huolimatta.
Vikat sadat ennen Melbournea olivat +40 asteen helteisiin tottumattomalle kuskille jo paikoitellen tuskaisia. Ilmastointi toimii moitteettomasti, kun avoimesta ikkunasta sisään puhaltava ilma on kenties jopa sisäilmaa kuumempaa. Ainakin osittain virkistävä puunaus Tyrel beachin leväkylpylässä putsasi sen mihin vesipullo ei kyennyt ja antoi retkueelle buustia kohti viimeistä välietappia. Viimeinen yö jossain 120km Melbornesta, ehkä se oli Etelä-Moe tai Morwell, ken tietää. Leposijan tarjosi kukkuloiden anonyymiksi jäänyt maanviljelijä, joka ei mitä ilmeisimmin huomannut tiluksilleen eksynyttä hyvin maastoutunutta tunkeilijaa.
Melbournessa oli aika pysähtyä nauttimaan kaikesta ylellisestä seurassa, jota on kauan kaivattu. Saatiinpa ohimennen myös toivottu lähetys kotiseuduilta kotoisan lähetin tuomana. Pehmeä peti, pyykinpesukone, suihku ja saksalaistyylinen menu toimivat hemmetin kivasti palautumiseen. Melbournesta siirrymme kohti Echucan tomaattifarmeja, missä tavoitteena on kuntoutua kaikesta mahdollisesta ja tienata siinä ohessa hieman lisävaroja hupenevaan matkakassaan.
Highlightit: Pirkon uukkarit ja muut tunaroinnit, liikennemerkit vajukeille, Don's Strasburg, Sydney road & tähtitaivaat.
Ensimmäisen päivän kilometrit jäivät fiilistelijöiltä alle 200 ja tästäkin huolimatta leiripaikkaa etsittiin pimeällä. Ei siis ihme, että Errol Bayn hahmottaminen jäi vajavaiseksi ja väsyneet retkeilijät tyytyivät kaatamaan penkkinsä, avaamaan makuupussinsa ja sulkemaan silmänsä turvallisen Mazdan lämpimässä huomassa. Aamun valjetessa edessä aukeni luonnollisesti lääniä, mihin olisi pystyttänyt teltan jos toisenkin. Venelaiturin seesteiset tunnelmat olisivat saaneet retkueen jämähtämään toviksi jos toiseksikin, ellei malttamaton Teuvo olisi vaatinut palaamaan tien päälle.
Riittävästi etäisyyttä suurkaupungin sykkeestä ja Australia alkoi tarjota parhaita palojaan. Matkaa jatkettiin rannikon pääteitä kohti Melbournea, mutta tästäkin huolimatta maisemat tyydyttivät niin kuskia kuin pelkääjää. Toki sivuteitäkin koluttiin, mutta useimmiten päädyttiin johonkin aivan muualle kuin mihin tienviitat olisivat antaneet ymmärtää. Tovi taidettiin ajella myös takaisin pohjoiseen, mutta mitäpä tuosta, sillä kiire on tässä kohtaa tuntematon konsepti. Aikaa jäi siis myös haahuiluun ja niiden hankintojen tekemiseen, jotka piti hoitaa jo hieman aiemmin. Keskeisinä hankintoina mm. kartta ja c-kasetit, jotka tarjosivat sitä parasta eli Whitneytä ja kasaria.
Käytännön syistä päätimme viettää seuraavan yömme osavaltioiden rajoilla Edenissä. Koska autioita ja ilmaisia majapaikkoja on paikoitellen vaikea löytää, päädyimme pystyttämään leirimme näköalapaikan nurmikoille. En tiedä oliko se se omena vai etupiha, mutta aamulla lensimme ulos kuin leppäkeihäät. Onneksi muutaman metrin ajo tarjosi mahdollisuuden aamu-unien jatkamiseen aurinkoisissa rantamaisemissa.
Kaikesta epäjärjestäytymisestä huolimatta saimme kuitenkin jotain aikaiseksikin. Vaikkakin jo auton rekisteröiminen uudelle omistajalle Sydneyssä oli vaivalloisen paperisotkun takana, oli tämä vasta alkusoittoa. Uudelleen rekisteröimisen häämöttäessä lähitulevaisuudessa, oli matkailijoiden syytä hoitaa vakuutukset ja katsastukset ynnä muut hässäkät kuntoon ennen New South Walesista poistumista. Vakuutukset tosin pyörivät sellaisissa hintaluokissa, että päätimme luottaa tulevaan, mutta katsastus hoitui onnellisesti edullisesti paikalliseen yliolkaiseen tyyliin; läpi siis mentiin ja heittämällä. Saatiinpa aikaiseksi myös soitella parille farmille ja kaikkien yllätykseksi työllistyminen osoittautui varsin vaivattomaksi.
Jos aussit ovat jossain onnistuneet, niin ylilyönneissä suhteessa liikennemerkkeihin, näköalapaikkoihin ja luonnonpuistoihin. Se mikä on muille irrelevanttia, ei näköjään näille ole. Toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos - taktiikalla kykenimme kuitenkin edistämään matkantekoa ainakin hieman, päätyen jo lopulta Victoriaan Cann joen hoodeille. Hieman tutkimusmatkailua läpi jo kertaalleen palaneiden metsien ja retkikunta onnistui löytämään askeettisen, mutta lupaavan majapaikan keskeltä ei mitään. Löysimme myös monta uutta ystävää, mm. Keijo Kärpäsen sekä Pekka Paarman. Kaikesta paranoiasta huolimatta Pirkko oli aamulla edelleen yhtenä kappaleena, kuten kaverikin, eikä loput metsästäkään ollut palanut otollisista olosuhteista huolimatta. Kengurukin selvisi hengissä säikähdyksestä huolimatta.
Vikat sadat ennen Melbournea olivat +40 asteen helteisiin tottumattomalle kuskille jo paikoitellen tuskaisia. Ilmastointi toimii moitteettomasti, kun avoimesta ikkunasta sisään puhaltava ilma on kenties jopa sisäilmaa kuumempaa. Ainakin osittain virkistävä puunaus Tyrel beachin leväkylpylässä putsasi sen mihin vesipullo ei kyennyt ja antoi retkueelle buustia kohti viimeistä välietappia. Viimeinen yö jossain 120km Melbornesta, ehkä se oli Etelä-Moe tai Morwell, ken tietää. Leposijan tarjosi kukkuloiden anonyymiksi jäänyt maanviljelijä, joka ei mitä ilmeisimmin huomannut tiluksilleen eksynyttä hyvin maastoutunutta tunkeilijaa.
Melbournessa oli aika pysähtyä nauttimaan kaikesta ylellisestä seurassa, jota on kauan kaivattu. Saatiinpa ohimennen myös toivottu lähetys kotiseuduilta kotoisan lähetin tuomana. Pehmeä peti, pyykinpesukone, suihku ja saksalaistyylinen menu toimivat hemmetin kivasti palautumiseen. Melbournesta siirrymme kohti Echucan tomaattifarmeja, missä tavoitteena on kuntoutua kaikesta mahdollisesta ja tienata siinä ohessa hieman lisävaroja hupenevaan matkakassaan.
Highlightit: Pirkon uukkarit ja muut tunaroinnit, liikennemerkit vajukeille, Don's Strasburg, Sydney road & tähtitaivaat.
torstai 3. tammikuuta 2013
The plan is to make a plan
Joulu meni ja vuosikin vaihtui. Malttamaton Teuvo tyytyi Pirkon mieliksi pysymään aloillaan, eikä suotta, sillä kivat oli pyhät. Edellisvuotta tunnelmallisempi brittiperhejoulu kruunattiin kenguruburgereilla, eikä valittamiselle jäänyt sijaa kaatosateista huolimatta. Välipäivinä harjoiteltiin suurkaupunkiajoa yhtä menestyksekkäästi kuin aina, fiilisteltiin Hobbittia naurettavan isolta ruudulta, yritettiin huonolla menestyksellä pitää yllä tapaninpäivän futisperinteitä ja selvittiin hengissä Pirkon ensimmäisestä telttaretkestä. Sinisten vuorten Grand Canyon testasi tosissaan jouluisesta runsaudesta kärsineiden vaeltajien pumppuja, mutta siitäkin selvittiin. En tosin tiedä oliko se sen arvoista, mutta tulipahan käytyä.
Laiskat ja erillään olevassa paskassaan lilluneet jämähtivät luonnollisesti pidemmäksi kuin suunniteltua, mutta hyvä niin. Jopa Pirkko joutuu myöntämään, että vuoden vaihteen ilotulitukset olivat näkemisen arvoiset ja jälkichillit paremmat kuin koskaan. Vielä venyttiin uuden vuoden aloitukseen Ibizan avaruuteen, ja jumaleisson, että oli hyvät muuvit.
Penshurst antoi mukavan puraisun järjestäytymättömästä arjesta muutoin niin tylsäksi käyneessä Sydneyssä, mutta kaikki loppuu aikanaan, kuten sanotaan, ja yleensä siinä kohdassa alkaa jotain vielä parempaa. Lopultakin on tullut aika saattaa vuoden -92 Mazda 121 tien päälle, lastinaan kaksi naista ja pari sivupersoonaa. Suunnitelmana on tehdä suunnitelma, katsotaan mihin saakka sillä päästään.
Highlightit: gorgeous girl, Smooth fm oikeassa mielentilassa, aamulenkit, Oatley Park, helikopterihai, päivystyksen lääketarjoilu, leipomon naanleipä & Grace of India.
Laiskat ja erillään olevassa paskassaan lilluneet jämähtivät luonnollisesti pidemmäksi kuin suunniteltua, mutta hyvä niin. Jopa Pirkko joutuu myöntämään, että vuoden vaihteen ilotulitukset olivat näkemisen arvoiset ja jälkichillit paremmat kuin koskaan. Vielä venyttiin uuden vuoden aloitukseen Ibizan avaruuteen, ja jumaleisson, että oli hyvät muuvit.
Penshurst antoi mukavan puraisun järjestäytymättömästä arjesta muutoin niin tylsäksi käyneessä Sydneyssä, mutta kaikki loppuu aikanaan, kuten sanotaan, ja yleensä siinä kohdassa alkaa jotain vielä parempaa. Lopultakin on tullut aika saattaa vuoden -92 Mazda 121 tien päälle, lastinaan kaksi naista ja pari sivupersoonaa. Suunnitelmana on tehdä suunnitelma, katsotaan mihin saakka sillä päästään.
Highlightit: gorgeous girl, Smooth fm oikeassa mielentilassa, aamulenkit, Oatley Park, helikopterihai, päivystyksen lääketarjoilu, leipomon naanleipä & Grace of India.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)