Kun suunnitelmana on tehdä suunnitelma ja kerätä kakka kasaan, matkan ensimmäinen stoppi on luonnollisesti 50m ulko-ovelta ilmansuuntaan josta en tiedä. Tien laitaan siis ja Google maps auki; tässä kohtaa on korkea aika päättää mihin suuntaan ollaan menossa. Koska aikaansaamattomat saivat välttämättömät valmistelut aikaiseksi vasta lähtöpäivänä, ei aikaa matkustamiselle juuri jäänyt. Myöhäinen iltapäivästartti mahdollisti nopean paon sekä vammaiset hyvästit ja tarjosi vastineeksi myöskin jo usein tutuksi tulleen vapauden synnyttämän euforian.
Ensimmäisen päivän kilometrit jäivät fiilistelijöiltä alle 200 ja tästäkin huolimatta leiripaikkaa etsittiin pimeällä. Ei siis ihme, että Errol Bayn hahmottaminen jäi vajavaiseksi ja väsyneet retkeilijät tyytyivät kaatamaan penkkinsä, avaamaan makuupussinsa ja sulkemaan silmänsä turvallisen Mazdan lämpimässä huomassa. Aamun valjetessa edessä aukeni luonnollisesti lääniä, mihin olisi pystyttänyt teltan jos toisenkin. Venelaiturin seesteiset tunnelmat olisivat saaneet retkueen jämähtämään toviksi jos toiseksikin, ellei malttamaton Teuvo olisi vaatinut palaamaan tien päälle.
Riittävästi etäisyyttä suurkaupungin sykkeestä ja Australia alkoi tarjota parhaita palojaan. Matkaa jatkettiin rannikon pääteitä kohti Melbournea, mutta tästäkin huolimatta maisemat tyydyttivät niin kuskia kuin pelkääjää. Toki sivuteitäkin koluttiin, mutta useimmiten päädyttiin johonkin aivan muualle kuin mihin tienviitat olisivat antaneet ymmärtää. Tovi taidettiin ajella myös takaisin pohjoiseen, mutta mitäpä tuosta, sillä kiire on tässä kohtaa tuntematon konsepti. Aikaa jäi siis myös haahuiluun ja niiden hankintojen tekemiseen, jotka piti hoitaa jo hieman aiemmin. Keskeisinä hankintoina mm. kartta ja c-kasetit, jotka tarjosivat sitä parasta eli Whitneytä ja kasaria.
Käytännön syistä päätimme viettää seuraavan yömme osavaltioiden rajoilla Edenissä. Koska autioita ja ilmaisia majapaikkoja on paikoitellen vaikea löytää, päädyimme pystyttämään leirimme näköalapaikan nurmikoille. En tiedä oliko se se omena vai etupiha, mutta aamulla lensimme ulos kuin leppäkeihäät. Onneksi muutaman metrin ajo tarjosi mahdollisuuden aamu-unien jatkamiseen aurinkoisissa rantamaisemissa.
Kaikesta epäjärjestäytymisestä huolimatta saimme kuitenkin jotain
aikaiseksikin. Vaikkakin jo auton rekisteröiminen uudelle omistajalle
Sydneyssä oli vaivalloisen paperisotkun takana, oli tämä vasta
alkusoittoa. Uudelleen rekisteröimisen häämöttäessä lähitulevaisuudessa,
oli matkailijoiden syytä hoitaa vakuutukset ja katsastukset ynnä muut
hässäkät kuntoon ennen New South Walesista poistumista. Vakuutukset
tosin pyörivät sellaisissa hintaluokissa, että päätimme luottaa
tulevaan, mutta katsastus hoitui onnellisesti edullisesti paikalliseen
yliolkaiseen tyyliin; läpi siis mentiin ja heittämällä. Saatiinpa
aikaiseksi myös soitella parille farmille ja kaikkien yllätykseksi
työllistyminen osoittautui varsin vaivattomaksi.
Jos aussit ovat jossain onnistuneet, niin ylilyönneissä suhteessa liikennemerkkeihin, näköalapaikkoihin ja luonnonpuistoihin. Se mikä on muille irrelevanttia, ei näköjään näille ole. Toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos - taktiikalla kykenimme kuitenkin edistämään matkantekoa ainakin hieman, päätyen jo lopulta Victoriaan Cann joen hoodeille. Hieman tutkimusmatkailua läpi jo kertaalleen palaneiden metsien ja retkikunta onnistui löytämään askeettisen, mutta lupaavan majapaikan keskeltä ei mitään. Löysimme myös monta uutta ystävää, mm. Keijo Kärpäsen sekä Pekka Paarman. Kaikesta paranoiasta huolimatta Pirkko oli aamulla edelleen yhtenä kappaleena, kuten kaverikin, eikä loput metsästäkään ollut palanut otollisista olosuhteista huolimatta. Kengurukin selvisi hengissä säikähdyksestä huolimatta.
Vikat sadat ennen Melbournea olivat +40 asteen helteisiin tottumattomalle kuskille jo paikoitellen tuskaisia. Ilmastointi toimii moitteettomasti, kun avoimesta ikkunasta sisään puhaltava ilma on kenties jopa sisäilmaa kuumempaa. Ainakin osittain virkistävä puunaus Tyrel beachin leväkylpylässä putsasi sen mihin vesipullo ei kyennyt ja antoi retkueelle buustia kohti viimeistä välietappia. Viimeinen yö jossain 120km Melbornesta, ehkä se oli Etelä-Moe tai Morwell, ken tietää. Leposijan tarjosi kukkuloiden anonyymiksi jäänyt maanviljelijä, joka ei mitä ilmeisimmin huomannut tiluksilleen eksynyttä hyvin maastoutunutta tunkeilijaa.
Melbournessa oli aika pysähtyä nauttimaan kaikesta ylellisestä seurassa, jota on kauan kaivattu. Saatiinpa ohimennen myös toivottu lähetys kotiseuduilta kotoisan lähetin tuomana. Pehmeä peti, pyykinpesukone, suihku ja saksalaistyylinen menu toimivat hemmetin kivasti palautumiseen. Melbournesta siirrymme kohti Echucan tomaattifarmeja, missä tavoitteena on kuntoutua kaikesta mahdollisesta ja tienata siinä ohessa hieman lisävaroja hupenevaan matkakassaan.
Highlightit: Pirkon uukkarit ja muut tunaroinnit, liikennemerkit vajukeille, Don's Strasburg, Sydney road & tähtitaivaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti