Miskolc – Sofia. Tuulilasin ja hampaiden lisäksi pesua kaipasivat jo kainalotkin, vaatteiden vaihtaminenkin alkoi hiljalleen olla ajankohtaista. Pirkko hoiti autoon varmuuden vuoksi kahdet vingettet, ettei vain tulisi virkavallan kanssa selkkauksia. Eipähän olisi tullut, vaikka olisivat jääneet kokonaan hankkimatta. Oli se kai silti sen arvoista, että etupihoilta päästiin vihdoin hetkellisesti kunnon nopeuksiin.
Romaniassa palattiin jälleen toviksi hengittelemään pölyjä tietyömiesten kanssa, mutta onneksi ne on leppoista porukkaa, niin kuin Baltian rekkiksetkin. Serbian rajan tuntumassa päästiin viimeistään paratiisin porteille ja lopulta tiekin alkoi vetämään. Vingettellekin tuli vihdoin käyttöä kun rajanylitykset hoidettiin vesitse. Romania oli ehdoton highlight ja ennakkoluulot saivat jälleen kerran kyytiä. Englantia solkattiin paremmin kuin missään, kuten myös viittomia. Tullin pistokokeetkin selvitettiin nopealla pysähdyksellä ja hienoisen huijausyrityksen jälkeen kolmikkomme oli vihdoin Bulgarian rajan tuntumassa.
Bulgarian vingetteä oli turha yrittää väistellä, mutta tylyjen lauttamiesten jälkeen tullissa asioiminen olikin sen arvoista. Ja hyvä niin, sillä kyttien pistokokeet odottivat lähempänä kuin arvasin. Vaikka lauttamatka olikin varsin kallis, oli reittivalinta silti esteettisesti katsoen helvetin hieno. Jos reittivalinnat olivatkin olleet koko matkan suhteellisen onnistuneita, sattui kartturille vielä loppumatkasta hienoinen ohari. Kun oikoreitti tuntuu epäilyttävän hyvältä vaihtoehdolta, ei sitä kannata valita. Väsyneesti ylikuumentunut Garnu joutui puskemaan viimeisen satasen jyrkällä nousulla varustettua vuoristotietä, mikä tuoksui moottorissa ja tuntui vaihteistossa, mutta onneksi lyhyellä huoltosopilla saatiin vielä tovi jatkoaikaa.
Niin saapui väsynyt joukko, Garnu ja kaikki kymmenen sivupersoonaani, lopulta Sofiaan. Hieman kaivattiin vielä taksikuskeilta viittomia, jotta oikea osoite löytyi tästä eläväisestä metropolista. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti