Istanbulia luonnehtisin hektiseksi metropoliksi, joka pitää sisällään helvetisti moskeijoita, ainakin yhden potentiaalisen itsemurhapommittajan, pirusti pikkukatuja, ja melkein yhtä paljon turreja. Varsinainen hifistelijöiden mekka siis. Taloudellinen ratkaisuhan tämä ei ollut, sillä kustannuksia syntyi niin eurooppalaistyylisesti hinnoitellusta hostellimajoituksesta, parkkeeraamisesta sekä lapasesta lähteneestä shoppailusta. Aasian risteily tosin oli Karibian vastaavaa edukkaampi, mutta sisällöllisesti todennäköisesti köyhempi.
Highlightteina haitekit liikenne – esteet sekä aina yhtä rauhoittavat
moskeijan kutsuhuudot. Ehkä se rauhoittaa tuo struktuuri, ajatus vastuun
luovuttamisesta isommalle kollektiiville. Vaikka kaduilla näkyi pari sammunutta
densoa, niin omiin kohdistuvista koulusurmista en silti kuullut. Fiksuhan ei
tapa omiaan, paitsi naisia. Mitä kollektiivin intensiteetti riistää,
korvautunee siis jollain perimmäisen tärkeällä, mikä meillä on nykyisellään
hitusen hukassa.
Tilit tyhjänä lähdimme tankkaamaan maaseudun maisemia, suuntana jo tutuksi
käynyt Bulgaria. Muutamaa virkailijan leimaa ja auton desinfiointia myöhemmin
Derekoysta rajan yli. Tie kohti Tsarevoa ja rannikkoa oli ehkä huonokuntoisin ikinä,
kokemuksen kruunasi toki hillitön kaatosade.
Yö meren rannalla Sozopolin pikkukylässä, edelleen ailahtelevat kelit
mahdollistivat nukahtamisen kaatosateessa ja heräämisen helteeseen. Ihan viehko
kylämiljöö meren rannalla, mutta hieman liikaa keinotekoista turistiresorttia
mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti