Päivä 1: Kuala Lumpurin lentokentän lattia tarjosi tapansa mukaan mainiot unet, joten Pirkko oli Phnom Penhiin saapuessaan täynnä energiaa. Kartta eteen, 250cc Honda Degree alle ja sitten menoksi. Hemmetin helppo pyörä, hyvä tie ja viitat, sekä kevyt liikenne; Sihanouk Villessä oltiin siis alta aikayksikön. Ilta meni rantoja ajellessa, siellä ei ollut mitään mulle.
Päivä 2: Sihanouk Ville - Koh Kong - Pramaoy. Sairaalamaski naamalle ja taas oltiin tien päällä. Ennen puolta matkaa oli jo leperrelty herra konstaapelilta vapautus synneistä, kuin myös tyhjennetty tankki ihan vaan just pikkasen ennen huoltoasemaa. Käsittämättömän hyväkuntoiset valtatiet vaihtuivat Koh Kongin jälkeen nousuilla ja laskuilla varustettuihin suomalaisiin mökkiteihin, jonka seurauksena sattumat ja tapahtumat jatkuivat. Liikaa vauhtia ja liian monia töyssyjä, liian vanhat sträpit, rinkan irtoaminen vasemmalle, vähän jarrua hiekalla ja sinne mentiin. Hitosti rikkinäistä ihoa, mutta sillä selvittiin. Paikalliset tyytyivät katsomaan vierestä, kunnes Pirkon oli lisäonnettomuudet vältettyään (kts. ensiapuopas) pakko pyytää apua. Loput juomavedet haavoille, hieman pyörän paikkailua ja takaisin selkään. Yö tunnelmallisessa paikallisten ylläpitämässä guesthousessa keskellä pölyistä ja autiota Pramaoyta. Ja toki ilmaiset kalasopat.
Päivä 3 & 4: Pramaoy - Pursat - Siem Riep; sitten oli perse hellänä. Mökkitietä, ruuhkaisempaa valtatie vitosta, tuulista valtatie kutosta, ja siellä oltiin (kuin myös muut turistit ja niiden rahat). Puitteet olivat kuitenkin juuri sopivat hetkelliseen haavojen lipittelyyn: rasvasidettä, sideharsoa, ihoteippiä, haavataitoksia, natriumkloridia ja elokuvia. Se oli se lepopäivä.
Päivä 5: Pirkko heittäytyi Teuvon kanssa turremuurahaisten jonoon tutkimaan ihmeellistä Angkoria. Siirtymät pyörällä ja massiivinen temppelialue kierrettiin vähäisellä vaivalla. Vaikuttavia kiviröykkiöitä... ja siihen jää Pirkon analyysi. Todettava on kuitenkin, että joustavaa sakkia nuo buddhalaiset, kun ovat kaikesta hindusymboliikasta huolimatta ottaneet omakseen. Vaikka 20usd pääsymaksu ei taannut liian löyhästi pukeutuneelle Pirkolle pääsyä temppeleiden sisälle, tarjosivat japanilaisturistit tapansa mukaan viihdettä koko rahan edestä.
Päivä 6: Siem Reap - Kampong Thom - Tbaeng Meanchey. Lievää lämpöä sekä jomottavia & katteisia ruhjeita; tämä huutaa Kefalex - kuuria. Aivan selkeä sepsis. Loppukilometreillä Kambodza onnistui vihdoin löytämään tiensä Pirkon sydämeen. Siinä oli 100km verran kodakhetkeä, sellainen syksyinen Kiina (elokuvasta tiedän). Luonnollisena jatkumona yö kiinalaisperheen ylläpitämässä piskuisessa guesthousessa, se oli kiva kyläpahanen.
Päivä 7: Tbaeng Meanchey - Phnom Penh. Viimeisen päivän ajo ei ollut ehkä se kaikkein mielekkäin. Ensimmäiset 100km sahattiin sitä mihin edellisenä päivänä lopetettiin ja vaikka maisemat olivat silmiä hivelevät, oli sorapätkät jo varsin nähty. Loppuosa valtatie kutosesta sai heikon arvioinnin kauniista maisemista huolimatta. Urbaani hökkelikylä loi tällä kertaa kuitenkin varsin kodikkaat tunnelmat ja hymyn sai huulille kiinalainen apteekki.
Liekö Pirkko on kiertänyt (ja Teuvo kaahannut) Kaakkois-Aasiaa jo liian pitkään, mutta nyt alkaa olemaan todella haasteellista tämä innostuminen. Ei oikein osaa päättää mitä olisi mieltä, kun ei saa mistään otetta. Autenttinen, karu ja kaunis; yksi helvetin iso ja harvaan asuttu hökkelikylä. Ranska on yhä läsnä, niin myös Thaimaa ja Kiina. Merkille pantavaa on tuulista huolimatta uskonnollisten objektien vähäinen näkyvyys syrjäisemmillä alueilla. Diversiteettiä on monessa muussakin suhteessa, mutta yksi on vakio ja se on ihmisten puolueen bannerit.
Niillä on ehkä eniten haitekit jalankulkijan liikennevalot, mutta eipä sitten paljoa muuta. Propsit paikallisille aitoudesta, notta se näkyy myös naamasta (se tai heijastumat turreista). Kielimuurin takaa on tosin paha analysoida; dollareilla kun pärjäät joka mutkassa, niin englannilla et missään. Ja jos ei sitä kukaan mulle kirjoita, niin minä en ainakaan osaa tulla vastaan.
Kontrasti valtateiden ja pikkuteiden välillä on massiivinen, mutta se yhdistää, että pölyistä on aina. Yksityiset kulkuneuvot muuttuvat kätevästi julkiseksi transportaatioksi kun katolle/takakonttiin/sisätiloihin tungetaan siskon perhe, keittiö, kasvimaa ja kanala, naapurin Keijo ja sen veljenpojat sekä muut kaverit, ja kaikille tilaa riittää. Eläinaktivistit tosin lienevät itkevän verta näiden eläinkuljetusten edessä. Kärjistyneellä aasialaisella itsetuhoisuudella varustetut ihmiset ja eläimet heittäytyvät kätevästi valtatielle, minkä jälkeen aletaan tarkistelemaan, että mahtaako olla liikennettä. Autojen tuntinopeus on 100km olosuhteista riippumatta, ja jos siinä hötäkässä joku jää jalkoihin, niin jääköön.
Ajaminen kävi sen verran kivuliaaksi, että Vietnamin rajat jäi hinkkaamatta. Rahaa meni lähinnä pyörävuokraamoon, apteekkeihin ja bensakojuihin, mutta muuten eleltiin varsin kevyellä budjetilla. Ja kun kerran rahat riittää, niin seuraavalla kerralla menisin niille rajoille, söisin ja nukkuisin aina syrjäkylissä sekä tankkaisin jokaisen litran pikkukojuista; sitten kai ne menisi sinne minne kuuluu. Tällä erää sain kuitenkin tarpeekseni, nyt bussi alle ja kohti Laosia, aloitetaan nuolemalla Mekongia seiskalla.
Kodakhetket: erään auton takakontti, kivimuurin päällä kasvava puu, tie 62/64 (uskoako tienviittoja, karttaa, paikallisia vai Teuvoa), karuselli, aamuöisen Phnom Penhin riippumattomiehet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti