Lähteminen meinasi vähän venähtää, mutta lopultakin saatiin punainen paholainen tien päälle. Ensimmäisenä etappina Hoi An, jonne matka sujui rattoisasti hyvässä seurassa. Tosin jo Huessa sää tuntui olevan pakkasen puolella, eikä kaatosade & tuuli juurikaan lisänneet ajomukavuutta. Yö kuppaisessa 5usd huoneessa, joka ei sisältänyt kylpyhuonetta. Ilman peiton alta paljastunutta hyttysparvea, kadulta kantautunutta meteliä ja sängyn alla painineita torakoita olisi ollut ihan jees kokemus. Syyttää voi vain itseään, jos ei periaatteesta suostu maksamaan enempää. Kaikesta huolimatta naama kangistui hymyyn ja seuraavana aamuna matka jatkui hyvillä mielin.
Hoi Anista lähdettiin valumaan kohti Kon Tumia; meitähän oli minä, tie, vaihtuvat maisemat, ja niin, unohtamatta toki punaista paholaista, jonka kanssa olemme sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi. Alkupätkä oli synkkää kuraa ajotaidottomien riisihattujen keskellä, mutta lopulta päästiin tuttuihin vuoristomaisemiin. Kon Tum kohdattiin valoisalla, joten matka jatkui aina Plei Kuun saakka. Loppumatka oli vieläkin synkempää kuraa; vastassa oli joko tietöitä tai rikkinäistä asfalttia, mutta pääasia, ettei satanut.
Plei kuun saapui nälkäinen ja paleleva sankari, jonka ainoana toiveena oli päästä kuuman suihkun kautta nukkumaan. Mutta ei, ei löytynyt huonetta mistään niistä viidestä kuppaisesta hotellista, joiden ovilla kävin kolkuttelemassa. Kaupungin profiilista päätellen hotellit oli kansoitettu paikallisten siirtotyöläisten voimin. Lopulta natsasi Plei Ku hotellista, joka tarjosi 13usd (huoh) kaiken mitä pitikin; kuuman suihkun, lämpimän vuoteen sekä kylkiäisenä varsin mukavan aamiaisen. Toisena vaihtoehtona olisi ollut 50usd huone hienohelmojen mestoilla, mutta ilmapiiri oli liian ahdistava. Valitettavasti edes vapauden synnyttämä euforia ei onnistunut hämäämään kriittistä silmääni, joten Kon Tum sekä Plei Ku jäävät ehdottomasti ilman suosituksia.
Edellisen päivän vastoinkäymisistä, vihlovista polvista sekä finnisestä perseestä huolimatta, seuraavaan aamuun heräsi virkeä ja innostunut Teuvo. Massu pullolleen ja rinkka uuteen asentoon, ja matka oli valmis jatkumaan. Punainen paholainen petti ensimmäisen 50km jälkeen, mutta tietenkin mekaanikon etupihalle. 10min & 10 000vnd kuluttua matka jatkui, tosin nopeusmittaria köyhempänä. Keskinopeutta en siis osaa sanoa, mutta todettakoon, että taakse tuntui jäävän useampikin kiroileva skootteristi ja vastakkaiselta kaistalta suhahti ohi monta hämmentynyttä autoilijaa. Toteaisin kuitenkin, että hosumiseni on varsin vähäistä riisihattuihin verrattuna. Terveisiä pikkupileillä varustetuille bussikuskeille: jos et kykene pysymään omalla kaistallasi, ajat liian kovaa.
Nha Trang ilmoitti sijainnistaan lämpimällä hönkäyksellä, joka otettiin vastaan positiivisin mielin. Majoitus oli edelleen jostain kumman syystä kiven takana, mutta kylläisenä ja lämmitettynä majapaikka löytyi ilman turhautumista tai epätoivoa. Finneistä ei päästy eroon, mutta kaveriksi saatiin tyylikkäät aurinkolasien muotoiset ylikypsät rusketusrajat. Toisaalta logistisen osaamisen kasvettua nivelet tuntuvat jälleen käyttökelpoisilta.
Jaa niin, tärkein meinasi unohtua: paratiisi löytyy Buon Hon sekä Ea Karin väliltä.
P.S. Freedom as flying solo is more about making your own route.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti