Takana helevetisti hienoja kilometrejä: Hue- Khe Sanh - Phong Nha - Hue. Jos olisin saanut muut völjyyn, niin matka olisi ehdottomasti jatkunut Hanoihin saakka, mutta nihkeitä kun ovat, niin ei voi mitään.
Matkan kohokohtia: Punaisen paholaisen hajoaminen ensimmäisen 30km jälkeen (jalan varassa kotiparturin kirurgisetin pelastettavaksi). Petroolikin loppui kahdesti kun on niin onnettoman pieni tankki, mutta onneksi on hyviä kavereita, isompia tankkeja sekä vesipulloja (hyvä kaveri huomaa viimeistään 5km jälkeen, että toveri on hukassa). Khe Sanh combat basen vieraskirja (paljon randomturistien höpönlöpöä, mutta muutama mielenkiintoinen kommentti sotaveteraaneilta). Kaatuminen Ho Chi Minh highwayn maanvyörymän mutavelliin (ei voi syyttää kuin omaa taidottomuuttaan jos antaa kaasua kun homma karkaa lapasesta). Toveritkin kaatui omiin soosseihinsa, joka ei olisi voinut meikäläistä vähempi kiinnostaa, nautiskellessani tyytyväisenä teehetkestä paikallisten työmiesten kanssa. Toki ajelin kukkamekko päällä aivan liian kovalla keskinopeudella, joka sai vastaan ajaneet vietnamilaismiehet pois tolaltaan. Yksi suicidaalinen kukko ja pari turhan äkäistä rakkia. Taiteellinen puhtaan veden ja likaisen veden jokien yhdistyminen. Mp3- soittimen putoaminen 90km/h vauhdissa (tai no, sen löytyminen toimintakuntoisena). Ensimmäinen näkemäni kristitty hautausmaa (voittaa Seppälänkankaan). Ensimmäinen näkemäni kaatopaikka (sijainti ei niin tarkkaan harkittu). Hyvät unet (setä Ho Chi Minhin herätyksistä huolimatta). Kivisilta joka mahdollistaa masturbaation ilman käsiä. Thien Duongin luola (luonnon oma katedraali). Hädän hetkellä merkattu luola (hienoin vessa riisihatun takapihan jälkeen). Yllättävä Citadel Dong Hassa. Sattumalta kohdattu sotaveteraani samoilla hoodeilla (jenkkiarmeijan leivissä toimineen soturin ensimmäiset 6 vuotta sodan jälkeen meni työ[kuoleman]leirillä, missä yritettiin huonolla menestyksellä aivopestä kommunistiksi). Tarunhohtoinen temppelialue keskellä kimaltelevaa merta (joka tarkemmin katsottuna olikin tulvien alle jäänyt hautausmaa).
Maisemat oli aivan uskomattoman mielettömiä; jyrkkiä nousuja ja laskuja, vuoristoa ja laaksoja, vesiputouksia, jokia, järviä, lehtipuita, sumua... Kohokohtana yksinäinen hetki mopon kanssa joen ylittävällä sillalla laaksossa vuorten välissä, sumun ja lehtipuiden ympäröimänä, kun äänimaailman tarjosi lintujen ja muiden ötököiden sirkutus sekä veden solina.
Jossain vaiheessa alkoi olemaan leuka kipeänä jatkuvasta hymyilystä ja voin kertoa, ettei ajaminen 100km/h ole helppoa kun toinen käsi on koko ajan pystyssä. Mutta onhan se jännää kun toisten päivän kohokohta on valkonaaman ajaminen ohi. Hirveästi niitä lapsia tuntui olevan ja hyvin näyttivät voivan köyhistä oloista huolimatta, pyykit pestiin nätisti ojassa ja karja viihtyi asfaltilla. Vissiin tuli nähtyä suhteellisen monta eri etnisen ryhmän edustajaa. Pakko on todeta, että paremmin en osaa kuvailla. Maisemat, olosuhteet ja ihmiset vaihtuivat jatkuvasti. Siinä kai se kauneus piili.
P.S. Perinteisesti näissä olosuhteissa vallankumouksen pelko on suuri, valepukuisia poliiseja on liikkeellä naurettavan paljon. Tiesithän, että mikäli olet maassa matkustanut, sinustakin lienee yksityiskohtainen kansio valtion hoivissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti